"Scampi e spinaci", Vapiano (Mikonkatu 15 Helsinki) - 17.5.2012

Myöhäinen herätys pyhäpäivänä herätti kysymyksen päivän aktiviteeteista, joita ei tuossa vaiheessa vielä ollut harkittuna. Ilma oli hieman oikkuileva, mutta kuitenkin lämmin, joten sisällä ei jaksaisi olla liian pitkään. Päätimme mennä katsomaan elokuvaa Kinopalatsiin, johon pidemmittä puheita varasimme liput netin kautta. Nälkä alkoi kuitenkin kalvaa ennen pitkää, ja mietimme josko sitä eksyisi lippujen noudon yhteydessä haukkaamaan jotain vatsantäytettä. Miltei Kinopalatsin vieressä sijaitsee Vapiano, johon oli ollut tarkoitus mennä useaan otteeseen, mutta syystä tai toisesta oli lykkääntynyt - tähän päivään saakka.

Ravinteli sijaitsee erittäin otollisella paikalla, aivan Rautatientorin vieressä loistobaarien sekä leffateatterin ympäröimänä. Ulko-ovi on selkeästi nähtävissä metallinhohtoisissa väreissään, jonka yläpuolella luki Vapiano isoine punaisine kirjaimineen jotka suorastaan huusivat ohikulkijoiden nimiä. "Pasta | Pizza | Bar" luki nimen alapuolella, joka ei paljoa jätä arvailun varaan mitä tarjolla olisi. Tästä paikasta olin kuullut noin vuosi sitten, keneltä muultakaan kuin omalta siskoltani, joka tuntuu olevan perillä Helsingin jokaisesta syöttökarsinasta. Voisin vastalahjaksi alkaa suositella hänelle kaikkia paikallisia juottoloita, mutta en usko hänen arvostavan sitä siinä missä itse sen teen.

Hinta tilaamastani Scampi e spinaci -pasta-ateriasta oli 12,40€, joka edustaa tämän lafkan hintakattoa pastoissa sekä pizzoissa. En sanoisi siis sitä hirveäksi hinnaksi, mutta jos tätä harkitsisi vaikkapa lounasravintolaksi, niin siinä tapauksessa suosittelisin niitä huokeampia vaihtoehtoja jotka kustantavat sen 7,90€. Mitään suuria eroja makuelämyksien suhteen ei nimittäin ole havaittavissa näissä aterioissa, ja aterioiden kokokin on miltei vakio. Päätimme kauniin seuralaiseni kanssa tilata myös alkupalaksi (eli taas hienosti sanottuna, antipasti) hieman paahdettua bruschetta-leipää, joka lisäsi hintaa ateriakokonaisuudelle kokonaiset 4€, tämän ollessa talon huokein alkupalavaihtoehto.

Aterian kuvaus menun mukaan: SCAMPI E SPINACI - jättikatkarapuja, sipulia, pinaattia, kermakastiketta, linguine-pasta (asiakkaan oma valinta); BRUSCHETTA - paahdettua leipää, tomaattia, valkosipulia, oliiviöljyä.

Aterian kuvaus minun mukaan: Potallinen isoja katkiksia, pinaatinlehtiä, kermaa, pastaa; palanen paahtoleipää, tomaattia, öljyä, rucolaa.

Ravintelin yleinen tunnelma muistutti hieman Apple-kauppaa kulmikkaine muotoineen, vaaleine väreineen, sekä erilaisine maksusysteemeineen. Sisään kävellessä, tervetulotoivotuksen jälkeen käpälääsi paiskataan tallennuskortti sekä menu, mistä voit valita haluamasi mätön. Tämä valinta tulee sitten kertoa kokille, joka työstää ateriasi aivan silmiesi alla, ja ojentaa lautasen suoraan kätöseen. Kaikki ostokset tallennetaan kortille, jonka palautat kassalle lähtiessäsi, ja suoritat maksun kortilta luetun summan mukaan. Samanlainen tsydeemi on myös Bravuria-nimisessä ravintolassa, jonka yleisilmapiiri menuineen ei juurikaan tästä paikasta poikennut. Mutta siitä sitten toisella kerralla, ehkä. Nämä paikat vetävät puoleensa hieman nuorempaa asiakaskuntaa jotka eivät oudoksu uusia asioita, tai syötäväksi tarkoitettuja yrttejä ruokapöydän kukkamullassa.

Palvelu oli suurimmaksi osaksi kuitenkin omatoimista. Vastaanotto sujui helposti, ja vaikkapa tämä uusi toimintatapa oli meille jo tuttua, ei sen selostaminen ollut tarjoilijatarelle ongelma. Jopa pyhäpäivänä lähempänä kahta, ravintolassa riitti kuhinaa, mutta ei ruuhkaksi asti. Silti siinä sai tuntea lieviä ahdistuksen tunteita, kun odotat vuoroasi asteen liian kapealla kulkuväylällä tarjotin kädessä päästäksesi kokin puheille tekemään tilaustasi. Pitkä tiskipöytä oli jaoteltu eri ruokalajeille: pasta, pizza, ja antipasti/dolci (jälkiruoka). Pastan sai valita itse laajasta valikoimasta, ja olisi siellä ollut mahdollisuus myös täysjyväpastaan, mutta mitäpä semmoisella kuralla kun saa sitä ehtaakin tavaraa. Tilausta tehdessämme huomasimme välittömästi ulkomaalaisen vivahteen puhetyylissä, ja hetken odoteltuamme kuulimme keskustelun kokin ja tarjoilijan välillä, jonka he kävivät eestiksi. Ellen ihan väärässä ole, niin tämä ruokaketju on Saksasta lähtöisin, ja on levittäytynyt jo 26:een maahan usean toimipisteen voimin, ja uutta pukkaa minkä kerkiää. En kyllä ymmärrä, miksi tätäkään toimipistettä ei ole täytetty suomalaisella työvoimalla, sillä en usko että etelänaapurissamme sijaitsevissa toimipisteissä liiemmin suomalaisia pyörii. Olisiko palkkataso sitten se syy? Olisihan se sinänsä kivaa saada ehdat makaroninpolkijat saapasmaasta kokkaamaan näitä, mutta he varmaankin sylkisivät kasvoillemme katkeraa happoa jo kuullessamme haluavamme parmesanijuustoa pastamme päälle. Kuulemma suuri etikettivirhe niillä main.

Aika tilaamisesta ensipuraisuun on 10-15min, riippuen siitä kuinka hankalaksi haluaa tiskillä heittäytyä. Aterian valmistuksen aikana kokki kyseli välillä lupaa lisätä mausteita - kuten valkosipulia - jonka jälkeen sai itse kipitellä tarjottimineen omaan pöytään nauttimaan annoksesta. Tuossa on hieman jotain sellaista mistä pidän, kun saat nähdä ja vaikuttaa oman ateriasi valmistumiseen. Toisaalta, kuka tietää mitä niihin maustepurkkeihin on jemmattu? Vaikka siinä pullossa lukee öljy, seassa voi olla vaikka mitä rotankusta. Miltähän se sitten maistuu? Onko sen vaikutuksia ihmisille testattu? Entäpä jos siitä olisikin vain hyötyä, vaikkapa libidoon, tai kaljuuntumiseen? Krhm, itsehän en tarvitse apua kumpaankaan - tucca hulmuaa ja heppi seisoo!

Annoksen koko oli riittävä pasta-annokseksi. Suositus olisi kuulemma 100g pastaa per turpa, sillä ei siinä pastassa mitään hyvää ole muutakuin se maku ja tekstuuri. Läskejä katkarapuja oli ehkä kuudesta seitsemään, joka ei kyllä ole paljoa, mutta mikäli niitä ei ole nostettu verkoilla mistään kolera-altaasta, niin kyllä niillä hintaakin tuppaa olemaan. Mistään terveysruuastahan ei siis tosiaankaan ole kysymys, vaikka liha oli äyriäislihaa, ja mukana oli tomaattia, sipulia sekä pinaattia. Pasta yhdistettynä sakean rasvaiseen kermaan tuntui selkäytimessä asti kun haarukka eksyi suuhun ensimmäistä kertaa. Sokaistuin hetkeksi. Viimeinkin rasva pakeni aivolohkoistani, ja perusti pysyvän majansa perseeni liepeille. Ehdin jo miettiä, mitenkä pitkän lenkin sitä kehtaisi juosta että ne saisi karistettua pois sieltä, mutta ahtaessani uutta satsia kitusiini, nekin ajatukset hälvenivät kermaisten pilviverhojen tieltä. Onneksi sitä ei ollut enempää.

Ruokailuhetkeen sopiva musiikki ei tosiaankaan olisi mitään Pavarottia, vaan nimenomaan sellaista uus-fuusio-jazzia (mitä helvettiä se onkaan) tai jotain paskaa mitä kaikki hipsterit fanittavat. Tässä paikassa ei ole mitään sellaista perinteistä italialaista asiaa, minkä perusteella siellä jotain asiaankuuluvaa musiikkiakaan soisi. Mutta en muista kuollaksenikaan, mitä siellä sitten olisi soinut. Sillä ei todellakaan ollut mitään merkitystä, etenkään kun kouluruokalamainen puheensorina peitti kaiken muun paitsi omien leukojen loksuttelun.

Vapaa tilitys kokemuksesta: Erittäin neuroottisille ihmisille, jotka uskovat koko maailman olevan heitä vastaan, tämän tyylinen paikka voisi olla taivas, sillä missään vaiheessa ei tule sitä epäilystä että joku talon työväestä olisi räkinyt annokseesi, vaikka olisit ollut kuinka suuri kusipää tahansa... ellei sitten ole uskominen teoriaani rotankusiöljystä. Itse olen hieman kahden vaiheilla; pidän siitä kun saan vaikuttaa omaan ateriaani miten haluan, mutta toisaalta en pidä siitä käytävällä jonottamisesta ja siitä aiheutuvasta ruuhkasta. En myöskään voinut olla ajattelematta kaikkia niitä tuberkuloosin omaavia vankikarkureita jotka olivat rykineet tuhkansa keuhkoistaan pöydässä kasvaviin yrtteihin. Mielikuva esti minua repimästä sitä basilikanlehteä bruschettani päälle, vaikka kuinka teki mieli. Yrttejä olisi ollut lisää tarjolla muutaman kävelyaskeleen päässä, mutta kuka täysijärkinen lähtee kesken ruokailun noutamaan lehtiä ruokaansa? Sanoisin näitä ravintoloita olevan Helsingissä kaksi, tämä, sekä em. Bravuria. Menut, yleinen ilmapiiri, sekä maksutapa ovat miltei identtiset, eikä hinnoissakaan kovin suurta eroa muistaakseni ole. Mikäli ruoanhimo yllättää keskustassa, etkä halua mennä sinne mäkkiin vetämään niitä lisäainekypsiä purilaisen irvikuvia, niin suosittelen tällaista ratkaisua - kunhan varaat aikaa sen puoli tuntia. Ihan kiva paikka syödä nälkä pois.

Lopullinen arvosana perusteineen: Kun pääset katsomaan oman ateriasi valmistumista, siinä tapahtuu kaksi asiaa: 1) saat ihailla kokkia työssään, ja todistaa ammattitaitoa verekseltään, ja 2) saat nähdä ettei tuollaisen aterian valmistaminen todellisuudessa vaadi juuri mitään normaalilta pulliaiseltakaan. Ateriat eivät kuitenkaan ole missään nimessä ylihinnoilteltuja, sillä pasta tehdään paikan päällä, ja raaka-aineet ovat tuoreita (mikäli siis mainospuheisiin on uskominen). Mikään hienostoravintola ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan Vapiano muistuttaa ehkä enemmänkin semmoista varhaisaikuisten treffipaikkaa, missä jutustelun lomassa voi käydä noutamassa vaikka parit tapakset ja syödä pizzan porukassa. Jos pitää pastasta, niin tämä on hyvä paikka käydä katsomassa mallia, kuinka toimiva pieni ateria saadaan aikaiseksi minimaalisella työllä. Tähän mennessä, näiden paikkojen ateriat ovat olleet joka kerta vähintäänkin kelvollisia, ilman ähkyä, ja ilman järkyttävän kokoista laskua. Olen vain miettinyt, että tämä ravintola nousi samaan paikkaan missä aikoinaan oli ravintola Texas. Samaan paikkaan, missä monet ravintolat ovat koittaneet pysyä, mutta eivät vain ole toimineet toivotulla tavalla. Kauankohan tämä säilyy, ennen kuin tulee se uusi villitys joka hurmaa asiakaskunnan?

76/100

"Joka kulkee hitaasti, menee turvallisesti ja menee pitkälle." -Google Translate

 

Copyright © 2012 Vaenskae